Keuruun Energia

Asiakkaan haasteet

Uusien sopimuksien luominen vei liikaa aikaa ja tuotti tarpeetonta manuaalista työtä.

Yritykseltä puuttui sisäistä RPA osaamista.

Keuruun Energia on yli 100-vuotias energiayhtiö, jonka tavoitteena on ilmastoneutraali Suomi. Keuruun Energialla on yhteensä 8 888 käyttöpaikkaa.

Keuruun Energia-konsernin liikevaihto oli vuonna 2017 noin 14 miljoonaa euroa ja yritys työllisti noin 60 henkilöä.

Aiemmin uuden sähkösopimuksen luominen asiakastietojärjestelmään sisälsi useita eri työvaiheita ja vaati huomattavan paljon manuaalista työtä.

Myös loma-aikojen resursointi tuotti haasteita, koska prosessin hoitaminen täytyi resursoida eri henkilöiden hoidettavaksi.


Midpointedin kanssa olemme päässeet kustannustehokkaasti tutustumaan ohjelmistorobotiikan kiehtovaan maailmaan. Workshopit ovat toimintatapana tehokkaita, ja ohjaavat toimintaamme oikeaan suuntaan. Ehdottomasti kympin arvoinen suoritus tähän saakka.

Teknologia

Ratkaisumme

Asiakkaan tarpeisiin luotiin räätälöity ohjelmistorobotti. Sähkösopimustenluontirobotti käynnistyy, kun asiakas täyttää sähkösopimuslomakkeen Keuruun Energian verkkosivuilla. Lomake siirtyy työjonoon, josta robotti kirjaa sopimuksen Keuruun Energian asiakastietojärjestelmään ja luo uuden sähkösopimuksen asiakkaan antamien tietojen pohjalta.

Keuruun energian kanssa toteutettiin sarja koulutuksia, jonka avulla kaksi sisäistä resurssia pystyvät ylläpitämään robottia, ja rakentamaan uusia automaatioita sisäisiin tarpeisiin.

Tuntuuko että ohjelmistorobotiikka olisi sinun yrityksesi juttu?

Varaa etäesittely heti