"Mä en jaksa, mä en kerkeä!"

Olin syyskuussa Salesvation-tapahtumassa Oulussa. Yrittäjäkollegani Patopuron Jussi, Oulun lahja ja verbaalinen valopilkku Suomen yrittäjille, järjesti neljännen Salesvation tapahtuman Oulussa, jossa oli esiintymässä ex-kollegani Olli Keskinen Trainers’ Housista. Kaimani on tunnetumpi Kummelista kuin ex-kolleganani.

Keskisen yhtenä teemana käsiteltiin sitä, miten ihmiset eivät jaksa tai kerkeä tekemään työtään. Keskinen on puhunut ja valmentanut yli 1500:ssa tilaisuudessa, joten jotain kokemuspohjaa on kertynyt. Jos jääkiekossa hyökkääjä ohittaa puolustajan, niin puolustaja on hidas. Valmentaja antaa varmasti välittömän palautteen ja todennäköisesti pelaaja ohjataan reenaamaan jalkoja ja nopeutta.

"Omasta mielestäni suurin syy ihmisten jaksamattomuudelle tai kerkeämättömyydelle on se, että he ovat huonoja työssään"

Johtamisen tulee perustua faktaan

Omasta mielestäni suurin syy ihmisten jaksamattomuudelle tai kerkeämättömyydelle on se, että he ovat huonoja työssään, koska heitä ei johdeta tai heillä ei ole käytössä oikeita työkaluja. Ihmisiä ei johdeta, koska on kiusallista puutua toisen ihmisen tekemiseen, kehityskohteisiin, persoonaan ja puuttuminen vaatii munaa/munasarjoja. Toinen syy on se, ettei johtajilla ole työkaluja johtaa ihmisiä. Reaaliaikaiset mittarit puuttuvat. Urheilussa on tulostaulut ja sekuntikellot. Yrityksistä puuttuvat vastaavat mittarit. Vaikea puuttua ja ohjata, kun ei ole reaaliaikaisia mittareita mitä seurata. Puuttuminen on kiusallisempaa ja ihmisen on vaikeampi ottaa vastaan palautetta, joka ei perustu niinkin kiistattomaan faktaan kun esim. sekuntikelloon. Johdettava ihminen kokee johtamisen joko välittämisenä tai vittuiluna. Mitä enemmän johtaminen perustuu faktaan, on välittämisen kokemus todennäköisempää luonnollisestikin, kuin se, että johtaminen perustuu esimiehen mielipiteeseen.

Vanhat toimintatavat eivät tuo kasvua

Menestyvissä yrityksissä on selkeät tavoitteet ja ihmisten suoritusta sekä kehitystä seurataan yhteisillä mittareilla. On helpompaa myös palkita ihmisiä, kun on selkeät mittarit, jotka näyttävät missä mennään suhteessa tavoitteisiin. Ihmisiä pitää mitata ja ohjata, jotta he voivat olla parempia työssään, kokea onnistumisen tunteita ja tuijottaa vastaavasti peiliin, kun tietävät mistä jäi puuttumaan.

Mittarit paljastavat onko liikaa töitä vai liikaa aikaa. Osaako ihminen priorisoida vai työllistää itseään ja omaa organisaatiotaan. Onko tekeminen tuloksellista. Onko ihminen tuloerä vai kuluerä. Kilpailu kiristyy, panokset kovenee ja yritysten on pakko skarpata. Vanhoilla toimintatavoilla ei synnytetä kasvua. Kilpailijat, jotka liikkuvat ketterämmin, alkavat voittamaan markkinoita kunnes ottavat asiakkaat itselleen. Ihmiset ja yritykset tarvitset parempaa johtamista, selkeämpiä mitattavia tavoitteita ja reaaliaikaisia tulostauluja.

Miksi mittarit puuttuvat, vaikka jokainen on varmasti liikuttavan yksimielinen kanssani siitä, että reaaliaikaiset mittarit moninkertaistaisivat menestymisen mahdollisuudet. Vastaus on yksinkertainen; joku tekee työnsä huonosti! Miksi teillä ei ole reaaliaikaisia mittareita?

Onneksi voimme olla avuksi!